Tunnistan itsessäni kyllä, että jään helposti koukkuun. Oli kyseessä mikä tahansa. Mm. läheisriippuvuus on ollut tunnistettavaa, tosin koen päässeeni siitä vähän paremman puolelle hiljalleen kun opin luottamaan itseeni. Olen tainnut tietää tämän piirteen itsessäni aina, koska en ole esimerkiksi tupakanpolttoa suostunut ikinä edes kokeilemaan. Tosin pidän sitä muutenkin hirveänä tapana. Alkoholia join vasta täysi-ikäisenä, enkä ole kertaakaan vetänyt överiksi, en vain tykkää alkoholin mausta. Enää en juo kuin ehkä yhden pullon tai tölkin kuukaudessa tai kahdessa. Huumeitakaan en ole kokeillut jos joku sitä epäilee. Siinä ei hyvin kävisi minun kohdallani. Tai tuskin kenenkään kohdalla?
Kyseessä on siis, kuten arvannette, makeisriippuvuus. Olen elämässäni ollut pari kertaa karkkilakossa, jolloin onnistuin kuukauden olemaan ilman herkkuja. Ainoastaan yksi vähän pidempi jakso on ja se on viime kesän laihdutusprojekti, jolloin olin ilman herkkuja ehkä nelisen kuukautta. Taisi siinäkin olla pari karkkipäivää, mutta pystyin kuitenkin vielä jatkamaan niiden jälkeen. Ja kyllä se oli vaikeaa, yhtä tuskaa.
Olisi ihan mahtavan mielettömän hienoa, jos saisin pidettyä vaikkapa yhden kaksi herkkupäivää viikossa. Mutta ei, vedän sitä rasvaista, sokerista, lisäaineiden kyllästämää suklaata tai muuta karkkia joka ikinen päivä. Pahimmillaan jopa ihan järkyttäviä määriä, varmaan parinkin tuhannen kalorin edestä. Viikonloppuna meni tuosta noin vaan 6-pack marspatukoita (212kcal per patukka) ja suklaalevykin uppoaa äkkiä kokonaan. Suklaa, se syntisen hyvä addiktio.
Kärsin ihan kirjaimellisesti vieroitusoireita, jos en saa makeaa. Makeanhimo on koko ajan. Tulen kiukkuiseksi ja jopa pää tule kipeäksi ja saattaa iskeä kamala väsy. Ei pysty keksittymään mihinkään tai nauttimaan mistään, kun mieliteot täyttävät ajatukseni. Hormonit pahentavat mielitekoja, silloin se on miljoona kertaa pahempaa.
Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat pahimmat, sitten - todella hitaasti - alkaa helpottaa. Mutta ei se himo silti ikinä häviä. Sitä vastaan joutuisi taistelemaan joka ikinen päivä lopun elämää. Joka päivä on tehtävä uusi tietoinen päätös herkkulakosta. Ja arvatkaa pystyykö siihen henkilö, jolla on heikko luonne ja itsekuri? No eipä niin. Välillä luovutan ihan totaalisesti ja annan mennä vaan. Mutta välillä minuunkin iskee taistelutahto, suomalainen sisu. Sillä koitan selviytyä aina yhdestä päivästä kerrallaan ja jokainen päivä ilman on plussaa. Tiedän että olisi helpompaa olla kokonaan syömättä karkkia, mutta toisaalta en minä halua elää niin. Haluan nauttia hyvästä ruuasta ja herkuista. Niiden eteen vain pitäisi oppia tekemään töitä.
Haaveilen siitä että saisin arjen ruokavalion kuntoon, eli jos perusruoka olisi terveellistä ja ravitsevaa, mahdollisimman hiilaritonta ja sopivasti rasvaa ja proteiinia. Sitten sen päälle voisi joskus herkutella, maltilla. Ja kun pääsisi kolmisen kertaa viikossa harrastamaan hikiliikuntaa, se kuittaisi herkuttelua niin, ettei paino nousisi koko ajan. Kun pysyisi edes samana, niin olisin jo ihan tyytyväinen.
Mutta enpä tiedä onko tähän olemassa mitään helppoa ratkaisua. Minusta tuntuu, että herkuista kieltäytyminen vaatii sitä sisua ja itsekuria ja jotenkin minun täytyy niitä nyt ruveta harjoittamaan. Nimenomaan päivä kerrallaan. Ja vinkkejä otetaan vastaan. Mutta muistakaa, suklaanhimoa ei helpota mikään korvaava makea. Joten ihan turha syödä jotain muuta makeaa, jos sitä suklaata tekee mieli.
Hei, olen
- Se Tavallinen, suklaaholisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti