tiistai 23. kesäkuuta 2015

Itkettää

Ei ei ei.. Miksi on tällainen olo? Miksi? Itkettää, surettaa, masentaa, ahdistaa.

Miten voi selittää oloaan muille kun ei ymmärrä itsekään? En tiedä mistä tämä hiipii. Ei ole tapahtunut mitään erikoista. Pihalla paistaa ihanasti aurinko ja kävin jopa siellä kävelemässä. Sitten soitin miehelle kun niin kovin ahdisti. Mutta eihän se osaa paljon auttaa, enkä voi muilta sitä vaatiakaan. Voinko itseltänikään?

Töissä olen mutta mitään en saa aikaiseksi. Tuossa odottaa iso pino papereita tarkistamista, mutta en saa ryhdyttyä. Olen säätänyt kaikkea epämääräistä, hyi mikä huono työntekijä. Ei pysty ei kykene. Yhtäkkiä en osaakaan enkä tajua mistään mitään. En pysty keskittymään. Mietin näkyykö olo ulospäin, huomaavatko työkaverit?

Joku syö nyt voimiani, joku varjo, hämärä, pimeä. Ei anna minun toimia ja tehdä mitä haluaisin. Raskasta. Tulee syyllinen olo. Ahdistaa.

- Se Tavallinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti